sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Gluteeniton ja maidoton kakku

Hyvälle ystävälle, hänen nelikymppisille tehty gluteeniton ja maidoton kakku.
Pohja on tehty Ulla Svenskin ohjeen mukaan, kaksinkertaisena eli kahdeksan munan kakkuna...
Sisuksiinsa kakku sai persikka- ja mangolohkoja, sekä keskimmäiseen väliin ananasta sekä soijavaniljavanukasta. Toivottavasti vielä joku päivä minulle selviää se miksi gluteiiniton pohja tahtoo tiivistyä uunissa pohjalta tinttapullaksi...

Myös kakun sokerikuorrutteen kiinnittämiseksi tarvittiin sipaisu soivavaniljavanukasta kakun pintaan. Kuorrutus siis sokerimassaa. Huomasin niissäkin eron, että ei se tiimarin tavara ole kovinkaan tuoresta. Mutta uus Dr Oetkerin sokerimassa oli tosi tuoretta ja notkeeta ja sitä saa ihan lähikaupastakin.


Pohja:
1½dl sokeria
4 kananmunaa
1dl gluteenitonta jauhoseosta
3/4dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta.

Sokeri ja muna vaahdoksi.
Keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi taikinaan ja
taikina uuniin 170 asteeseen 35-40 min.

Halkaise kakku 2-3 osaan.
Kostusliemi:
hedelmäsäilykkeiden lientä + sitruunamehua

Täyte:
1) persikkaa ja mangoa pilkottuna pieniksi
2) ananasmurskaa + soijavaniljavanukasta

Ei kommentteja: