sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Rotinakakkuja

Ystävä sai viikko sitten potran pojan, joten ajattelin sitten pistää "suut makiaks" ja leipasin kakun.vaikka päälle teinkin marsipaanimustikoita niin kakun sisältä ei mustikoita löydy. Sinne tuli mango-persikka-ananas-sosetta ja valkosuklaapersikkavaahtoa

Valkosuklaapersikkavaahto (ohjeesta riittää 4 munan ja 6 munan kakkuun):
3 persikan puolikasta soseutettuna
5dl floora vispiä
1,5 purkkia maitorahkaa
1dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
½ -1 dl valkosuklaarouhetta
3 rkl sitruunamehua
6 liivatelehteä.


Ja tässä toinen kakku joka on yhdistetty rotina- ja syntymäpäiväkakku.
Palikoista muodostuu sanat ONNEA ja URHO. Urho pojalle siis tämä kakun puoli tutteineen ja tossuineen ja taustallaluvut 53 ja 26. Koskapa samalla juhlittiin Urhon äidin 26-v synttäreitä ja Urhon mummin 53-v synttäreitä.

Kuorrutuksena molemmissa kakuissa kermavaahto, josta koripursotus osuus on värjätty sinisellä pastavärillä. Ruusut, tutti, palikat ja tossut on marsipaanista.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Nimiäiskakku

Tänään valmistui tämä herttainen kakku erään pikku prinsessan nimiäisiin.

Eilen illalla paistoin 6 munan kakkupohjan 24cm pohjaan.
Täytteeksi tuli mango-persikkasosetta ja sitruuna-valkosuklaavaahtoa.

Pohjan kuorrutin ensin kerroksella kermavaahtoa, päällys sai paksumman kerroksen. Sivuille tuli pinkillä pastavärillä värjättyä kermavaahtoa koripursotuksella.

Koristeet tein jo edellisenä iltana valmiiksi. Ne on tehty marsipaanista, osa värjäämällä, osa valmiiksi värjättyä (punaiset kukat ja lehdet).
Kakun myötä onnittelut nimen saaneelle pikku prinsessalle!

Muumien hiihtokoulu

Oman tyttären 6-v synttäreille muumi-aiheinen kakku.
Uunipellillä paistoin 4 kääretorttupohjaa. Täytteeksi tuli vadelma-mansikkamoussea ja hyytelösokerilla hyydytettyjä mansikoita. Kostutus sitruunasokeriliemellä. Kuorrutus kermavaahtoa ja koristeet marsipaania.
Kakun alalaidassa on muumipeikko laskenut ulos radalta lumikasaan.

Postin tuo, postin tuo...


Vai oliko se "kakun tuo, kakun tuo pikku Paten luo".

2-v synttärijuhliin Patelle Postimies Pate ja Jessi-kissa.
Sisältö mansikkahilloa ja mansikkamoussea:
2dl soseutettua mansikka
3,5dl floora vispiä vaahdotettuna
1prk rahkaa
4-6 liivatetta
½-1dl sokeria
(en muista tuliko valkosuklaarouhetta, vois lisätä myös sitruunamehua)

Auton päällys on pääosin kermaa, ikkunat, renkaat, valot yms pikkuhipleet marsipaania. Pate ja Jessi maalattua marsipaania.