maanantai 16. joulukuuta 2013

Kiitos kaunis lienee paikallaan

Viikonlopun aikana en täällä käynytkään ja nyt olin hämmästyksen lyömä tästä vierailijamäärästä :).
Lienee ylen nettisivuilla ollut oma osansa tässä asiassa.

Kiitos kaunis kaikille sivuilla vierailleille!!


(Kuva on Joensuun Jääkarhujen avantouintikeskuksesta Mäntyniemestä, uusi harrastus, uudet haasteet ;).)

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Piparista taloksi

Tämän vuoden piparitalo on tässä. Pitsihuvila-piparitalo. Mallina toimi lehtileike Joensuun Linnunniemessä sijainneesta kultasepän huvilasta (Karjalan Heili/2012 tai 2013, menin hukkaamaan sen kuvan sitten). Pitsihuvila oli sijainnut Vainonniemen ja Linnunniemen huvilan välisellä kankaalla ja se oli rakennettu joko 1800-luvun lopussa tai aivan 1900-luvun alussa. Jokatapauksessa huvila oli palanut jo alkuvuosikymmeninä, eikä sitä rakennettu koskaan uudelleen.
Tämän verran muistan historiikista mallina toimineesta talosta. Kuvassa näkyi talon torni, ja sisäänkäynnin pääty kuisteineen, sekä hieman tätä "itäpäätyä" (kuvassa oikealla). Kaikki mut seinät on mielikuvituksen tuotetta. Onneksi tämä talo ei palanut poroksi :), sillä se oli eräänlainen tilaustyö Yhteishyvä-lehteen.


Yhteishyvä 12/2013, sivu 9. 


Tässä talo vielä valaistuna. 


ja lumityöt tehtynä... :).
Näitä taloja en ala tehtailemaan :), pahoittelen.
Tämä on uniikkikoti, joka odottaa kinkkupussissa pölyltä suojassa joulua.



maanantai 9. joulukuuta 2013

Vaaleanpunainen ristiäiskakku


Vaaleanpunainen ristiäiskakku. Vaaleat kakkupohjat, vadelmamousse-täyte, kermakuorrute, koristeet sokerimassasta.

Nimiäisten kukka-asetelma


Nimiäisten kukka-asetelma. 


Potkuhousuja ja autoja

Ristiäiskakku vaalealla pohjalla, mustikkamoussella ja vaaleansinisellä sokerimassalla. Koristeet puuvillaatrikoota... eiku sokerimassaa.

2-v synttärikakku tummalla pohjalla, sisällä vadelmahilloa ja suklaamoussea, kuorrute turkoosia sokerimassaa, autot Ullan Unelmien Cars-koristelusetistä.

Pingu ja Mörkö



Kaksospoikien syntymäpäiville kakunkoristeeksi Pingu ja Mörkö sekä Brion juna.


maanantai 25. marraskuuta 2013

Jos olet kolmekymppinen, kolmekymppinen...

Rakas ystäväni Noora täytti viikonloppuna vuosia ja juhliin osallistuivat myös (munaton) Irvikissa,


ja Zirpus Designin (Nooran omaa tuotantoa) sumppihirvi ja Hilma (? korjaa Noora jos muistin väärin)

tämä kakku oli munallinen ja molemmat kakut sisälsivät tyrnimoussea (tyrnihilloa, rahkaa, kermaa, sokeria, liivatetta, vaniljasokeria). Kostutuksessa sokerilientä, sitruunaa ja pari tujausta Armanjakkia. Kuorrutus sokerimassalla.

Suosittelen tykkäämään Zirpus Desingniä facebookissa ;). Hienot on kuosit!  https://www.facebook.com/zirpusdesign

HUPSIS!

Hupsis-herrat Mat ja Pat pääsivät keittiööni ja mitä siitä sitten syntyikään...
no synttärikakku (Sacherkakkua sisältä, päältä silkkaa sokerimassaa).
tää keltapaitainen heppu on säveltänyt kakkuun dynamiittipötkön...jotain hupsis-maista siis tekeillä.

Päivitellään päivitellään...

Aloitetaan muutama viikko sitten vietetystä isänpäivästä....

tilauskakku golfari-isälle. Ihan ei tästä kuvakulmasta maastonmuodot käy selville, mutta metsikkö on korkeammalla kuin tää tää..no kun golf-termeistä mitään tiedä niin sanotaan sitten rata... vasemmalla teeskentelee sokerimassa hiekkaestettä ja oikealla vesieste... Täyte oli tässä kakussa suklaamoussea ja valkosuklaamoussea.
Hiukan oli kiireinen viikonloppu kun lauantaina piti oma isä muuttaa Joenkaupunkiin, mutta matkalla vietiin appiukolle suklainen isäinpäiväkakku. Täytteenä mm. diplomaattikreemiä.


Ja sit sunnuntaille kaikista kiireistä huolimatta ja juurikin niiden takia seuraava luomus jossa koristelusta pääsivät vastaamaan meidän 9-v ja 12-v tytöt.Siinä on meidän perhe ja ukki... ja ambulanssi ja peräkärryllinen auto ja kala.... :).

torstai 7. marraskuuta 2013

FC Hertan stadion-kakku

"Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. FC Hertan sokerimassatytöt lämmittelevät ennen illan suurta koitosta. Vastustajanaan heillä on FC Hertan ihmispelaajat huoltajineen ja valmentajineen. Ottelu on kerännyt yleisökseen purkillisen sirkusrakeita, mutta riittääkö niiden kannustus ottelun voittoon? Kyseessä on todellinen finaali, tässä taistellaan elämästä ja kakkupalasta, viimeiseen muruseen... "

Eilen vietettiin FC Hertan kauden päättäjäisiä ja sinne tuli tämä seuraava teos... näin isoa kakkua en ole ikänäni ennen tehnyt, mutta nyt tuli tehtyä. Kakun koosta annettakoon seuraavat viitetiedot: pituus 80 cm, leveys 65cm.

 Stadioniin katsomoineen meni 16 kääretorttupohjaa, eli :
- 64 kananmunaa
- 2 kg sokeria
- n. 2kg vehnäjauhoja
- 1kg perunajauhoja
- 1/2 prk kaakaojauhetta
- 1/2 prk leivinjauhetta
Täytteeseen:
- 2,5kg rahkaa
- 4,5 litraa kermaa
- 4kg vadelmahilloa
- 1,5 kg sokeria/tomusokeria
- 16 levyä liivatetta
- sokerilientä kostutukseen
Kuorrutukseen:
- 2,4 litraa kermaa
- 1/2 vaniljasokeria
- 200g margariinia ja 8dl tomusokeria kentän pohjustukseen
- 1,25 kg sokerimassa tekonurmeen
+ pelaajat (sokerimassasta)
- verkko piikeristä

Aikaa kakun tekemiseen koristeineen meni kaiken kaikkiaan liki 20 h, mutta sen syömiseen meni n. 30min... Että hyvin tuntui kelpaavan :).

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Vihaisia lintuja liikenteessä

Yksi nälkäinen (en tiedä oliko vihainen?) talitintti lennähti eilen aamulla meidän olkkariin aamupala-aikaan, mutta siitä ei leivottu kakkua. Aikani kun sen kanssa neuvottelin, sain sen poistumaan ikkunasta ulos....
Toinen vihainen lintu tuli tehtyä viime viikolla syntymäpäiville.
Kakku 18 henkilölle
pohja:
- 6 munan kaakaokakkupohja
täyte:
- hedelmäinen vaahto (munan keltuaisia, sokeria, mangososetta, aprikoosihilloa, liivatetta, kermavaahtoa ja valkuaisvaahtoa)
- aprikoosihillo
kuorrute:
- suklaavoikreemi
- sokerimassaa

Päivitystä sunnuntain ratoksi

Sateinen ja harmaa sunnuntai, hyvin ehtii istuttamaan takapuolensa penkkiin ja näppäilemään päivityksiä tänne blogiin. Vaikka kuvien tuonnin osalta onkin ollut hiljaista melkein kuukausi, ei se tarkoita sitä etteikö jotain olisi tehty sillä aikaa :). On vain ollut niin kiirusta ja vähän isompia asioita mietittävänä.

Noh, mutta tässä viime viikon tuotoksista ensimmäinen:

Me&I-kutsuille suklaakakku 20 hengelle. 
Pohja:
-tumma kaakaopohja (8 munaa)
Kostutus:
-sokeriliemi
Täyte:
- vadelmahilloa
-vaniljarahkaa ja kermavaahtoa (2prk rahkaa, 4 dl kermaa, sokeria, 6 liivatelehteä)
Kuorrute:
- Brunbergin tummaa suklaata ja ranskankermaa, nokare voita.(300g suklaata, prk ranskankermaa)
Koristeet:
- sokerimassaa+värit

maanantai 30. syyskuuta 2013

Monsterit Oy Raisa

Jäi nuo omat merkkipäivät juhlimatta, kun olin viikko sitten reissuamassa Habitare-messuilla, ja jostain oli jäänyt pakkomielle tehdä eräs tietty kakku.... nimittäin ihan ite Raisa!

Tuo hurmaava rouva, jonka ulkoiseen habituksen ja erityisesti verbaaliseen ilmaisuun tunnen suurta viehtymystä. :)))

Ja tällainen siitä sitten kakusta tehtynä tuli... sokerimassaa paloi melkein kaksi kiloa...

Sisuksiinsa Raisa sai porkkanakakkua ja suklaakakkua, sekä sitä herkullista porkkanakakun kuorrutetta. Sokerimassan alla voikreemi.


Täällä vartioin minä!
Tää vois olla hyvä jääkaappivahti... :)

Ja samalla taputetaan suuria karvaisia käsiä, koska blogissa on rikottu 30 000 kävijän raja!!!
Pitäsikö sitä juhlia pienen arvonnan merkeissä??

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Hei muumit!

Muumit, ja muumien maa... Onnea Julia 2v!
Äidin toive oli muumipeikko ja pitkin viikkoa hioin ajatusta. Ei ihan sitä perinteistä pötköllään olevaa muumia huvittanut tehdä..Olisihan se ollut tietenkin helpompi, varsinkin kun eilen aamulla vasta palasin Helsingistä ja linja-autossa vietetty yö ei ihan kaikkia matkaväsymyksiä kuitannut. Tällainen siitä nyt sitten tuli, kai siinä jotain muumimaista on... Sisuksiinsa se sai sekä perus- että kaakaokakkupohjan, täytteeksi mansikka-vadelma-tuorejuustomoussen ja pintaan sokerimassaa.

Käsityöläisen syntymäpäiväkakku

Tätini täytti kuun alkupuolella pyöreitä vuosia ja jotenkin halusin muistaa häntä kakun muodossa. Mitä, mitä... koska täti on armoton käsityöihminen, aina tilkkutyöt, patalappuompelukset tai neulontapuuhat menossa niin tietenkin niistä kakku. Lapset halusivat tehdä nappeja äidin apuna, ihan ei samaa määrää kuitenkaan tehneet mitä tuli vuosia mittariin. Fiskarsin sakset, virkkuukoukut ja puikot on pastillage-massasta, muut koristeet sokerimassasta. Kakku on kaakaopohjalla, täytteenä puolukka-tuorejuusto-kerma-mousse ja kuorrutuksena suklaa.

perjantai 30. elokuuta 2013

Calvados-omenapiirakka


Miehen toive oli että jotain herkullista kahvileipää pitäisi työpaikalle viedä kesälomatuurauksen viimeisen työpäivän kunniaksi. Omenakausi parhaimmillaan niin tottakai ajatuksena tehdä jotain omenasta. Mutta ei mitään perinteistä pullapohjaista omenapiirakkaa...ei...(taitaa nuo karjalaiset perinneherkut olla ainoat joita en suostu tuunaamaan, johonkinhan se raja on vedettävä).
Eilen tarttui kaupasta mukaan tuorejuustoa ja kermaa, ok, piirakka alkai hahmottua, mutta vielä nukkumaan mennessä en ollut aivan varma mitä teen... Tästä tulikin sitten kolmen eri reseptin kokoelmapiirakka. Pitihän miehen lahjaksi saama calvadoskin saada hyötykäyttöön.

Calvados-omenapiirakka tuhdilla marenkikuorrutteella
24 cm irtopohjavuokaan (vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla, voitele ja korppujauhota vuoka)
pohja (jenkkien sitruunapiiraan resepti):
150 g voita (leivontamargariinikin käy)
4,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2 rkl vettä
Sekoita kuivat aineet huoneenlämpöiseen rasvaan, lisää lopuksi vesi ja tee massasta tasainen. Levitä vuoan pohjalle ja reunoille (n. 3 cm). Nosta vuoka jääkaappiin 15 minuutiksi. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Aseta taikinan päälle leivinpaperiarkki ja kaada päälle n. 3 dl kuivia herneitä tai riisiä painoksi (reunat eivät pääse valahtamaan uunissa alas). Paista pohja herneiden/riisin kanssa 15 min  alimmalla ritilätasolla. Ota sen jälkeen painona ollut leivinpaperi herneineen pois ja paista pohjaa vielä 5 min. Paiston aikana ehdit valmistaa täytteen.

Omenatäyte (Calvados-omenat):
4-6 omenaa (riippuen koosta)
30 g voita
3 rkl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
3 rkl Calvadosta
Kotimaiset omenat kun kyseessä, niin poista siemenkodat ja pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Lisää pannulle rasva ja kun pannu on kuuma niin lisää pannulle omenat, sokeri, vaniliinisokeri ja calvados. Sekoittele omenakuutioita ja paista ne puolikypsiksi.

Juustotäyte:
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
4 keltuaista (valkuiaiset menee marenkiin)
1½ dl sokeria
1-2 rkl sitruunaa

Erottele munista keltuaiset, valkuaiset säästetään päälle tulevaan marenkiin. Lisää tuorejuusto, kerma ja sokeri, sekä sitruunamehu ja sekoita ainekset tasaiseksi massaksi  (onnistuu ihan käsivispilällä, ei tarvitse vatkata sähkövatkaimella).
Kaada pohjan päälle ensin juustotäyte, ja sen pinnalle omenakuutiot. Paista 200 asteessa alimmalla
ritilätasolla 10-15 min. 


Marenkikuorrute:
4 valkuaista
1½ dl sokeria

Vatkaa valkuaiset kuivassa ja puhtaassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon pikkuhiljaa, samalla sekoittaen, sokeri. Jatka vielä vatkausta kunnes marengista tulee tahmeaa.
Nostele marenkiainesta lusikalla omenapiirakan päälle  ja laita piirakka takaisin uuniin 10 minuutiksi (Kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Piiras on herkullisinta hieman jäähtyneenä!

Vinkki 1. Resptiä voi versioida niin, että tuplaa omenatäytteen määrän ja jättää juustotäytteen kokonaan pois. Siinä tapauksessa omenatäyte ladotaan suoraan "esipaistetun" pohjan päälle ja marenki ladotaan suoraan omenatäytteen päälle (jää välipaisto pois). Nyt piirakkaa tarvitsee paistaa enää 10 min, että marenki muuttuu kauniin ruskeaksi ja herkku on valmis.

Vinkki 2. Jätä marenkitäyte pois ja tee omenainen juustopiiras. Paistoaika juustotäytteellä n. 30 min, kunnes se on hyytynyt, mutta ei vielä halkeile.

Vinkki 3. Nopeaakin nopeampaa herkkua saa kun valmistaa Calvados-omenatäytteen ja nauttii sen vaniljajäätelön kera ;). NAM!

Omenaiset mokkapalamuffinit

Omenakausi parhaimmillaan!! Koitetaan tuunata vanhasta uutta ja lisätään omenat mokkapaloihin...ja laitetaan ne vielä muffineiksi. Nämä muffinit syntyivät amerikan muffini-vuokiin (himppasen isompia).

Resepti (12 kpl)

2 kananmunaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
150 g margariinia/voita (sulatettuna)
1,5 dl maitoa
4-5 omenaa + sokeria, voita ja kanelia

Kuorrute:
4 rkl kylmää vahvaa kahvia
4 rkl margariinia/voita (sulatettuna)
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
300g tomusokeria

Halkaise omenat ja poista siemenkodat. Pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Kuumenna paistinpannu ja lisää pannulle nokare voita. Lisää omenalohkot, sokeri ja kaneli. Voit lisätä tilkan vettä joukkoon. Muista hämmennellä, jotta omenat kypsyisivät tasaisesti. Mitään mössöä ei ole tarkoitus tulla, vaan pehmittää omenoita juuri sopivasti (ei kovia, eikä mössöä).

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kuivat aineet, maito ja sulatettu rasva. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin. Lisää jokaiseen vuokaan keskelle nokare omenoita. Paista muffinit 200 asteessa n. 20 min.

Kuorrute:
Laita tomusokeri, kaakao ja vaniliinisokeri kippoon. Lisää sulatettu rasva ja kahvi joukkoon hyvin sekoittaen.
Seoksesta pitäisi tulla sopivan paksu ja silti notkea. Lisää kuorrute muffinien päälle ja ripottele pinnalle nomparelleja.


tiistai 27. elokuuta 2013

Suklaa-karpalomuffinit (gluteenittomat)

Kaikki lähti karpalomehusta, jota jäi viime viikonlopulta yli....
Karpaloiset suklaamuffinit... hmmm.... tällä kertaa viilasin ohjeen gluteiinittomaan malliin. Sama toimii kyllä ihan normijauhoilla (samoilla mittasuhteillakin vielä).

Resepti (n.16kpl):
200 g margariinia

2 ½ dl sokeria
3 munaa½ dl karpalomehua

3 ½ dl gluteiinitonta jauhoseosta
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

100 g tummaa suklaata
2 dl kuivattuja karpaloita (pussin loput jää koristeluun)

Sulata suklaa mikrossa (varo ettei pala!). Sekoita kuivat aineet eri kippoon valmiiksi.
 Vatkaa huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon munat.
Lisää taikinaan vuorotelle sulanut suklaa, jauhot ja karpalomehu, sekoita tasaiseksi ja lisää kuivatut karpalot joukkoon.

Annostele kahta ruokalusikkaa apuna käyttäen taikinaa vuokiin. Paista 200 asteessa 15-20 min.
Koristeluun käytin 2dl tomusokeria, 1 rkl kaakaojauhetta, 1 rkl karpalomehua (sopiva notkeus seokseen), mokkahippuja ja karpalon paloja.


lauantai 24. elokuuta 2013

Maukasta muuttoa!

Naapurin rouva muutti uuteen asuntoon ja pyysi kakkua muuttoporukalle kiitokseksi. Uusia kakkuideoita
olin kyllä mielessäni jo viritellyt, mutta en mitään muuttoon liittyvää. Parina iltana sitten kävelylenkillä asiaa haudoin ja siitä se sit alkoi hahmottua. Muuttolaatikko!!
Kävin kyllä vielä kädenvääntöä itseni kanssa että pahvinen vai muovinen.... lopputulemana pahvinen (pastillage-massainen).

Muuttolaatikkoon mahtui 8 munan kakun (se on siellä pohjalla) lisäksi vähän muutakin...
Kakku tuli tehtyä kaakaopohjalla. Täytteenä kirsikkahilloa yhdessä välissä ja kerma-rahka-suklaahippuvaahtoa kahdessa muussa välissä. (Ajatuksena oli käyttää tuorejuustoa, mutta laktoositon maustamaton tuorejuusto oli Violalta vedetty juuri pois...lohisekaannus).
Koska kostutuksessakaan ei voinut käyttää sitruunaa (sitruunamehua kyllä käytin pastillage-massassa, mutta sitäpä ei tarvitse allergisen mennä nuoleksimaan, jos ei ole aivan pakko), niin korvasin sen karpalomehulla, jota lisäsin kostutusliemeen. Tilkka karpalomehua meni myös täytevaahtoon, liivatteiden kiehautusnesteen mukana. Kakun kuorrutin sivuilta voikreemillä ja päältä suklaalla (+ranskankermaa). 
Sitten  ne lisukkeet

Kukkaruukku pastillage-massasta. Täytteenä kakkua, kuorrutteena suklaata ja mokkahippuja.

Kukat sokerimassasta.

Lamppu pastillage-massasta ja sokeripitsistä.

Pyyhe marsipaanista ja sokeripitsistä.


ja tässä vielä ennen kasausta. Vasemmalla pilkottaa pastillagemassasta
veistetyt kauha ja lasta.

ja kasattuna.

Onnea Annellille uuteen asuntoon ja herkullisia kakkuhetkiä muuttoporukan kanssa!!

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Tuplasuklaa mutakakku


Mutakakkuun herkullinen variaatioehdotus... valkosuklalla ja vadelmilla tehostettuna.
22-24cm irtopohjavuoka
Voitele ja korppujauhota vuoka

200g tummaa suklaata
100g voita tai margariinia
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl vadelmia
75-100g valkosuklaata
kaakaojauhetta

Sulata suklaa ja voi mikrossa. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauho, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää vaahtoon jäähtynyt voi-suklaaseos vuorotelle jauhoseoksen kanssa.
Kaada n. puolet taikinasta vuokaan. Lado taikinan päälle valkosuklaapalat ja ripottele päälle vadelmat. 





Kaada loput taikinasta vuokaan ja paista uunissa keskitasolla 175 asteessa n. 30-35 min. Kakku jää sisältä tahmaiseksi. 

Anna jäähtyä vuoassaan. Irrota kakku vuoasta ja ripottele päälle kaakaojauhetta 

Tarjoile kermavaahdon ja marjojen kera. Ja on muuten hyvää, NAM!! (tyydyttää vähän kovemmankin makeanhimon)