torstai 14. helmikuuta 2013

Suklainen syntymäpäiväkakku

Miehoiseni täytti helmikuun alussa vuosia, joten taas oli hyvä syy tehdä jotain herrrkullista. 
Ja koska jaettu herkku on erityisen hyvä herkku, tein pienemmän kakun naapuruston rouvista koostuvalle johtoryhmälle, sillä sieltäkin löytyi pari tuoresta syntymäpäiväsankaria.

Kakkupohjana Pirkan ohjeen mukaan suklaakakkupohja.
10 hlön kakkupohja:
150 g voita/margariinia
150 g tummaa suklaata
5 kpl munan valkuaisia
0,5 dl tomusokeria
5 kpl munan keltuaisia
1 ½ dl tomusokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Sulata voi ja suklaa vesihauteessa tai mikrossa (voit sulattaa ensin voin ja siihen sitten suklaan tai huolellisuutta noudattaen sulattaa molemmat yhtä aikaa). Erottele munista valkuaiset toiseen kulhoon ja keltaiset toiseen. Vatkaa keltuaisista ja tomusokerista vaalea vaahto. Vatkaa valkuaisista kova vaahto, johon lisäät tomusokerin. 
Lisää keltuaisvaahtoon voi-suklaaseos ja kuivat aineet varovasti nuolijalla. Lisää lopuksi valkuaisvaahto varovasti sekaan. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175' asteessa n. 45 min. Kun kakku irtoaa reunoista, se on valmis. Nosta vuoka jäähtymään n. 10 min ennen kumoamista.

Yhtenä täytteenä käytin samaisen ohjeen suklaahyytelöä (Resepti poistettu Pirkan sivuilta ja näin ollen kadonnut itseltäkin). Toisena täytteenä appelsiininen tuorejuustotäyte

1 prk Viola appelsiinituorejuustoa
2 prk kermaa vaahdotettuna
½ prk appelsiinimarmelaadia
½ levyä Pandan valkosuklaata rouhittuna
sokeria 
vaniljasokeria
5 liivatelehteä + appelsiinimehua kiehauttamiseen.

Pienemmässä kakussa oli vielä kolmantena täytteenä vaniljakreemi.

Kostutus
appelsiinimehu
Kuorrutus 
Brunbergin tummaa suklaata ja ranskankermaa
Koristeet
voikreemiä ja sokerimassaa.


Ei kommentteja: